LED-valaistus nykypäivänä

Led-valaistus on syrjäyttämässä muita valaistusratkaisuita kovaa vauhtia. Aluksi monet välttelivät ledejä heikon hinta-laatusuhteen takia, mutta sittemmin niistä on tullut halutumpia erilaisiin kohteisiin. Tänä päivänä suunnittelupöydällä pyörivät valaisintyypit ovat pääsääntöisesti vain led-tekniikalla toteutettuja ja myös asiakkaat osaavat pyytää led-valaisimia kohteisiin, koska niiden hinta-laatusuhde on nyt hyvä.

Aivan led-valaistuksen alkuaikana esiintyneet ongelmat, kuten virtapiikit ja tuotteiden laatuongelmat, on lähes kokonaan saatu kuntoon. Vuosien varrella karttunut kokemus led-valaisimista on auttanut ymmärtämään valmistajia ja suunnittelijoita led-valaistuksen suomille mahdollisuuksille. Nykypäivänä led-valaisimia löytyy miltei joka lähtöön, omakotitalosta teollisuuteen ja urheilukentille, sekä kaikkea siltä väliltä.

Led-valaistus on tuonut lisää haasteita valaistuksen suunnitteluun. Markkinoille on tullut erilaisia uusia valaisimien toimittajia ja suunnittelijan tulee toimitettujen datalehtien pohjalta saada käsitys, onko valaisin suunniteltavaan paikkaan toimiva sekä kokonaistaloudellisesti järkevä. Esimerkiksi valaisimien elinikä ja sen merkitseminen vaihtelevat valaisinvalmistajakohtaisesti suuresti. Lisäksi valontuotto ilmoitetaan ainakin kahdella eri tavalla. Valaisimen elinkaarta ajatellessa pitää ottaa huomioon, voiko valaisimeen tehdä huoltoja kohteessa vai vaatiiko esimerkiksi valaisimen liitäntälaitevika kokonaan uuden valaisimen hankinnan ja vaihdon. On tullut esille myös tuotteita, joihin ei enää saa varaosia, vaikka alun perin valaisimessa olisikin mainostettu esimerkiksi liitäntälaitteen vaihdon onnistumista.

Nyt, kun led-valaisin on lyönyt itsensä läpi yleisesti käytettävänä ratkaisuna, on myös panostettu enemmän valaistuksen ohjaukseen. Tänä päivänä valaistusohjaukset alkavat tapahtua langattomalla tiedonsiirrolla, toki johdotettua ratkaisua unohtamatta. Varsinkin saneerauskohteisiin langatonta ohjausjärjestelmää kannattaa miettiä yhtenä vaihtoehtona. Lisäksi valaisimet ovat itseoppivia, jolloin saattaa olla niin, että valaisimelle tuodaan vain sähkö ja se oppii, miten sen pitäisi toimia missäkin tilassa. Toki nykypäivän kännykkäyhteiskunnalle on myös olemassa sovelluksia, joilla pystytään hoitamaan valaistusohjaukset kännykän kautta.

Yhä suuremmassa määrin valaistusjärjestelmään aletaan liittää muitakin toimintoja kuin vain valaisimen ohjaus ja säätö. Halutaan tietoa eri tilojen käyttöasteesta tai saatetaan seurata ihmisten liikkumista rakennuksessa. Lisäksi valaistusta käytetään parantamaan ihmisten mielialaa ja vireyttä säätämällä valaistuksen intensiteettiä ja värilämpötilaa.

Nykypäivänä valaistusratkaisun ja ohjausjärjestelmän on oltava helposti muokattavissa. Tiloista suunnitellaan monikäyttöisiä ja hyvin joustavia. Lisäksi rakennusten käyttötarkoitus saattaa muuttua nopeastikin. Tällaisiin kohteisiin helposti muokattavat ohjausjärjestelmät ovat omiaan. Pelkällä ohjelman muutoksella voidaan saada uuteen tilanteeseen taas toimiva ratkaisu. Monikäyttöisissä tiloissa lähtökohtana pitää olla alun alkaen hyvin tehty suunnittelu ja dokumentointi.

On mielenkiintoista nähdä, millaisia valaistusratkaisuja suunnittelemme muutaman vuoden päästä.

21.5.2018
Teemu Simonen
Sähkötekniikka, projektipäällikkö, Insinööritoimisto AX-LVI Oy

teemu.simonen@ax.fi 

Kuva: pxhere