AX-Suunnittelun yhtiöt on perustettu, jotta voidaan tarjota asiakkaillemme asiantuntevaa palvelua sekä voidaan turvata yhtiöiden osakkaille ja kaikille työntekijöille hyvä ja arvostettu työpaikka, jossa saa tehdä mielekästä työtä ja kehittyä sekä edetä urallaan monipuolisten tehtävien parissa. Yhtiöiden kannattavuuden pitää olla sillä tasolla, että toimintaamme voidaan kehittää jatkuvasti.

Meitä eivät sido pörssiyhtiöiden säännöt eikä kvartaalitalous, vaan saamme aivan itse joustavasti ja nopeasti päättää, mikä on pidemmällä aikavälillä hyväksi yhtiöillemme ja työntekijöillemme.

AX-Suunnittelun tarkoituksena on tuottaa asiakkaille lisäarvoa heidän liiketoiminnassaan. Tämä edellyttää korkeaa ammattitaitoa ja sen jatkuvaa kehittämistä, mutta entistä tärkeämpää on asenne. Me pidämme luonnollisesti huolta asiakkaamme asioista, mutta haluamme aktiivisesti auttaa myös hankkeen muita osapuolia saavuttamaan yhteisiä tavoitteita. Entistä parempaa yhteispeliä tarvitaan ja meillä tähän sitoutuu jokainen. Ellemme ole asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme hyödyllisiä, ei tuo ensimmäisenä mainittu asia toteudu.

Meidän työstämme pitää siis olla asiakkaalle niin paljon hyötyä että palvelujamme kannattaa käyttää!